
Osallistumme yhteistyössä Energy Line Solutionsin ja Elisan kanssa 22.-23.1.2025 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettäville Verkosto 2025 -messuille. Messut kokoavat yhteen sähkö- ja tietoverkkoalan sekä lämpö- ja kaasuverkkoalan toimijat. Tänä vuonna messujen teemoina ovat sähköistyminen, huoltovarmuus ja resilienssi.

Nuuka Solutions Oy on kiinteistöalalla toimiva teknologiayritys, jonka ohjelmistoratkaisut optimoivat ja diagnosoivat talotekniikkaa ja LVISA-järjestelmiä. Yritys on perustettu vuonna 2012 ja sillä on asiakkaita ympäri maailmaa. Sen palveluiden avulla kiinteistöt voivat säästää tuntuvasti energiaa, ylläpitää ihanteellista sisäilmaa sekä varmistaa rakennusten toimivuuden.

Small Data Gardenilta on lähtenyt asiakkaille jo yli 70 000 laitetta. Ensimmäinen askel onnistuneeseen toimitukseen on asiakkaidemme tunteminen. ”Kaikki lähtee siitä, että meihin saa aina yhteyden. Saa soittaa ja tulla käymään tai kutsua kylään.

Hanna Juvonen aloitti lokakuun alussa Small Data Gardenilla asiakkuuspäällikkönä. Hänen tehtävänään on tehostaa ja kasvattaa yrityksemme myyntiä. Työ on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. ”Täällä on mukavat työkaverit ja avoin, keskusteleva työkulttuuri. Minut on otettu hyvin vastaan kaikin puolin”, Hanna kehuu.

Acandia on ruotsalainen yritys, joka toimii innovatiivisten mittaus-, ohjaus- ja viestintätuotteiden parissa. Se tarjoaa asiakkailleen laite- ja palveluratkaisuja, joiden avulla voidaan seurata muun muassa kiinteistön...

Vastuullisuustoiminta kannattaa aloittaa niistä asioista, jotka ovat yrityksen liiketoiminnalle oleellisimpia. Hiilijalanjälkilaskelma ja vastuullisuusraportti ovat usein ensimmäiset ja samalla tärkeimmät askeleet. Raportteihin tarvitaan yleensä tietoja, joita ei löydy suoraan yrityksen muista järjestelmistä. IoT-ratkaisuja voi hyödyntää vastuullisuustietojen automaattisessa keruussa.

Testi Technologies Oy on suomalainen kuluttajille suunnattujen alkoholitestien edelläkävijä. Yrityksen innovatiiviset sylkianalyysiin perustuvat Promilless-testiliuskat ovat helppo, luotettava ja edullinen tapa testata veren alkoholipitoisuus. Kooltaan liuskat ovat pieniä ja helposti mukana kuljetettavia.

Johtava kotimainen energia- ja tietoliikenneinfran asiantuntija Insplan Oy valvoo sähkönjakelun kantaverkon johtimien lumikuormia yhteistyössä kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:n kanssa. Lumikuormien tai kuuran kertymistä avojohtojen pinnalle valvotaan kotimaisen IoT -ratkaisuja tarjoavan Small Data Garden Oy:n toimittamilla langattomilla LPWAN-verkkoon kommunikoivilla mittalaitteilla.

Small Data Gardenin pääkonttori sijaitsee yhdessä Riihimäen vanhimmista rakennuksista, vuonna 1879 valmistuneessa puutalossa rautatieasemaa vastapäätä. 145-vuotiaan talon omistaa H. G. Paloheimo Oy, jonka omakin historia ulottuu yli sadan vuoden taakse.

Ruotsalainen CR Fastighetsteknik AB on ottanut käyttöön IOTSU®-mittalaitteet ja IOTSU® Modbus Gateway -tukiasemaratkaisun osana asiakkaidensa kiinteistöjen älykästä kehittämistä. CR Fastighetsteknik AB auttaa asiakkaitaan vähentämään kiinteistöjensä energiankulutusta taloudellisten ja joustavien ratkaisujen avulla.